Juuri ja juuri edellisestä kuviksen osiosta selvittyäni oli orientoiduttava jo toiseen erään. Oikeastihan kyseessä oli toinen erä kuvataidekasvatusta, ei kuvista. Kuvishan on jo vanhentunut käsite, mutta elää edelleen kuten aiemmassa blogitekstissä sitä pohdin.
Henkisen valmistautumisen tuskaa lievensi se tosiseikka, että vastustajana kehään asteli jo aiemmilta vuosilta tutuksi tullut lehtori. Hänen työskentelytapansa olivat minulle entuudestaan tuttuja joten tiesin jo hieman mitä odottaa; mitä vain.
Aloitimme toisen erän pohtimalla reviirin käsitettä ja sitä mikä oikeasti on yksilölle henkilökohtaista ja merkityksellistä. Puhuimme siitä kuinka reviirillä voidaan tarkoittaa hyvin erilaisia asioita ja kuinka ihmisten reviirit eroavat toisistaan. Jokainen uokkaa reviirinsä itse, oman elämänsä suuntaviivoja noudattaen.
Halusin alunperin toteuttaa kurssityönä videon koulumatkastani, koska koen sen jollain tapaa reviirikseni. Kuvasin matkalta useampia versioita, mutta kaikista tuli liian täriseviä. Siispä päätin poimia videoilta still-kuvia ja koostaa niistä videon.
Reviiri-tehtävä jatkui myöhemmin ryhmätyönä, jonka ideana oli vallata Seminaarinmäeltä jokin alue, ja muuntaa se leikkipaikaksi. Päätimme valita reviiriksemme jonkin puun, johon tekisimme keinun. Keinu voi symbolisoida täysin päinvastaisia asioita riippuen sen käytöstä. Jos lapset keinuvat ja pitävät hauskaa, symbolisoi se selkeästi lasten onnellisuutta. Toisaalta taas tyhjillään liikuva keinu viestii syrjäytymisestä ja ääriesimerkkinä joku "voi vetää ittensä keinuun".
Seuraava tehtävänanto oli suunnitella mielentilalaatikko. Ideana oli konkretisoida opiskelijan mielentila kuvataidekasvatuksen keinoin. Itse lähdin liikkeelle siitän, että koen itseni avoimeksi ja helposti lähestyttäväksi persoonaksi. Näin ollen tein mielentilastani avonaisen; sellaisen jota on helppo tulkita. En myöskään halunnut mielentilaani liikaa asioita, koska olen jo käsityökasvatuksena oppinut fraasin: less is more.
Summasummaarum kakkoserästä: On hyvä välillä kysenalaistaa perinteisiä ja jo tylsäksikin muotoutuneita kaavoja. Ei pidä ajatella että teen tämän näin koska aiemminkin on niin tehty. Se olisi tyhmää. Siksi onkin tervettä pyrkiä ajattelemaan muidenkin kuin oman mielentilalaatikkonsa ulkoa ja pyrkiä kehittämään itseään. Siihen tavoitteeseen mielestäni päästiin tässä erässä, ainakin mentaalisella tasolla.
Viimeisimpänä ja vähäisimpänä esittelen piirustustyön, joka mielestäni hieman epäonnistui. Ideana oli piirtää pienen ikkunan läpi jokin kohde ja myöhemmin ääriviivat raaputeltiin neulalla ja maalattiin päälle. Sekamelskasta ei välttämättä tunnista, että kyseessä on metallisorvin kara, mutta sitä yritimme kovasti jäljentää. Piirtämistä vaikeutti hieman se, että katsoimme Laurin kanssa karaa eri suunnista, joten kuvasuhteet hieman vääristyivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti