Kuvis osa II!

Kuviksen toisessa osassa fyysisiä töitä ei kertynyt kovin montaa, mutta ne olivat sitäkin monipuolisempia ja psykoottisempia. Kurssin läpikantavana teemana ovat olleet värit ja niillä leikittely. Kurssin alussa tutustuimme erilaisiin peite- ja puolipeiteväreihin. Alla kaksi harjoitustyötä ja kolmantena varsinainen kurssityö.

Vasemmanpuoleisesta harjoitustyöstä sain insipiraation käyttää sientä kurssityössä.

 

Yllä itse kurssityö, joka on ehkä muiden mielestä lähimpänä abstraktivismia, mutta itse pystyn tekemään siitä helposti kuva-analyysin. Kuva esittää elämän puuta, joka voi olla hyvin värikäs ja siinä on eripaksuisia oksia. Oksien takaa pilkistää muiden ihmisten säteilemää elämää, joka on myös aina erilaista. 

Toisen kurssityön aiheena oli värietnografia, missä ideana oli kerätä 50 erilaista valkoisella taitettua sävyä. Aloitin työni "Värikästä sanottavaa" maalaamalla "sateenkaaria",  mistä löytyy yhteensä 30 valkoisen eri sävyä. Sen jälkeen etsin sateenkaarille tai paremminkin suille omistajansa aikakausilehdistä. Tummemmat suut symbolisoivat sitä, kuinka jollain saattaa olla värikkäämpää ja painavempaa asiaa kuin sitten vastaavasti haaleamman suun omaavalla henkilöllä(Teoksen henkilöt on valittu sattumanvaraisesti).

 

Viimeinen kurssityö oli kartonkigrafiikkalaatan vedostus. Työ aloitettiin liimailemalla erilaisia materiaaleja kartongille. Käytin työssäni aaltopahvia, erilaisia kankaita, narua ja nahkaa. Tarkoituksenani oli kuvata merenpohjassa uiskentelevaa kalaa ja sen kohtaamia haasteita. Kartongin kuivuttua se rullattiin prässin läpi ja lopputulos näkyy alla.

Ei taidekasvatus, ei kuvataide, ei kuvaamataito vaan KUVIS!

Mira Kallio käsittelee artikkelissaan Kuvataidekasvatuksen lyhyt kuolema kuvataiteen asemaa ja tulevaisuutta hieman provokatiiviseen sävyyn. Kallion ehdotelman mukaan peruskoulussa ei tulevaisuudessa enää opetettaisi kuvataidetta sillä tavalla kuin sitä nyt opetetaan. Argumentit vaihtelevat tekstissä niin kuvataiteen arvostuksen laskemisesta opetuspoliittisen ilmapiiriin. Artikkelin luettuani jäi hieman sellainen kuva, että Kallio yritti sohaista hieman jokaiseen muurahaispesään jotta saisi keskustelua aiheesta. Ja toden teolla, ainakin minä sain ajattelemisen aihetta.

Kallion mukaan kuvaamataidolla on kouluyhteisössä huono status verrattaessa niin sanottuihin oikeisiin oppiaineisiin. Kuvataide mielletään helposti leppoisaksi virkistystunniksi lukuaineiden keskellä. No sitähän se nimenomaan oppilaan näkökulmasta onkin. Nykyään työtaakka oppilailla alkaa olla jo sen verran suuri, että niin sanottuja virkistystunteja on hyvä olla asiapainotteisten lukuaineiden keskellä. Ei kukaan jaksa päivästä toiseen pelkkiä lukuaineita. En ainakaan minä.

Vaikka taidekasvatus mielletäänkin virkistysaineeksi ja kommentit muilta opettajilta saattavat olla lähinnä kiitoksia käytävien koristamisesta oppilastöillä on sillä mielestäni silti perusteltu asema koulussa. Vaikkei myöskään opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä kaikkia tavoitteita pystyttäisi täyttämään, oppilas saanee siitä vähintäänkin alitajuisesti jotain irti. Jo pelkästään se tosiasia, että nykyään kuvallisella informaatiolla korvataan hurja määrä tekstiä, on merkittävä aspekti kuviksen puolesta.

Mielestäni kuviksen opetussuunnitelma tulisi jatkossa rakentaa siten, että pääpaino olisi oppilaan rentoutumisella ja itseilmaisulla keskellä lukuaineiden tuomaa taakkaa. En sano ettei opetussuunnitelmassa pitäisi olla asiaakin, sillä esimerkiksi taidehistoriallisesti merkittävät seikat voitaisiin tuoda ilmi vaivihkaa. Ikään kuin ujuttaa tieto oppilaan päähän huomaamatta. Tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta ajatuksen tasolla se kuulostaa hyvältä. Unohdettakoon siis turha hifistely kuvataiteesta ynnä muista ja palataan takaisin Kuvikseen, mikä palvellee sekä oppilaita että opettajia parhaiten.