Mira
Kallio käsittelee artikkelissaan Kuvataidekasvatuksen lyhyt kuolema
kuvataiteen asemaa ja tulevaisuutta hieman provokatiiviseen sävyyn.
Kallion ehdotelman mukaan peruskoulussa ei tulevaisuudessa enää
opetettaisi kuvataidetta sillä tavalla kuin sitä nyt opetetaan.
Argumentit vaihtelevat tekstissä niin kuvataiteen arvostuksen
laskemisesta opetuspoliittisen ilmapiiriin. Artikkelin luettuani jäi
hieman sellainen kuva, että Kallio yritti sohaista hieman jokaiseen
muurahaispesään jotta saisi keskustelua aiheesta. Ja toden teolla,
ainakin minä sain ajattelemisen aihetta.
Kallion mukaan kuvaamataidolla on kouluyhteisössä huono status verrattaessa niin sanottuihin oikeisiin oppiaineisiin. Kuvataide mielletään helposti leppoisaksi virkistystunniksi lukuaineiden keskellä. No sitähän se nimenomaan oppilaan näkökulmasta onkin. Nykyään työtaakka oppilailla alkaa olla jo sen verran suuri, että niin sanottuja virkistystunteja on hyvä olla asiapainotteisten lukuaineiden keskellä. Ei kukaan jaksa päivästä toiseen pelkkiä lukuaineita. En ainakaan minä.
Vaikka taidekasvatus mielletäänkin virkistysaineeksi ja kommentit muilta opettajilta saattavat olla lähinnä kiitoksia käytävien koristamisesta oppilastöillä on sillä mielestäni silti perusteltu asema koulussa. Vaikkei myöskään opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä kaikkia tavoitteita pystyttäisi täyttämään, oppilas saanee siitä vähintäänkin alitajuisesti jotain irti. Jo pelkästään se tosiasia, että nykyään kuvallisella informaatiolla korvataan hurja määrä tekstiä, on merkittävä aspekti kuviksen puolesta.
Mielestäni kuviksen opetussuunnitelma tulisi jatkossa rakentaa siten, että pääpaino olisi oppilaan rentoutumisella ja itseilmaisulla keskellä lukuaineiden tuomaa taakkaa. En sano ettei opetussuunnitelmassa pitäisi olla asiaakin, sillä esimerkiksi taidehistoriallisesti merkittävät seikat voitaisiin tuoda ilmi vaivihkaa. Ikään kuin ujuttaa tieto oppilaan päähän huomaamatta. Tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta ajatuksen tasolla se kuulostaa hyvältä. Unohdettakoon siis turha hifistely kuvataiteesta ynnä muista ja palataan takaisin Kuvikseen, mikä palvellee sekä oppilaita että opettajia parhaiten.
Kallion mukaan kuvaamataidolla on kouluyhteisössä huono status verrattaessa niin sanottuihin oikeisiin oppiaineisiin. Kuvataide mielletään helposti leppoisaksi virkistystunniksi lukuaineiden keskellä. No sitähän se nimenomaan oppilaan näkökulmasta onkin. Nykyään työtaakka oppilailla alkaa olla jo sen verran suuri, että niin sanottuja virkistystunteja on hyvä olla asiapainotteisten lukuaineiden keskellä. Ei kukaan jaksa päivästä toiseen pelkkiä lukuaineita. En ainakaan minä.
Vaikka taidekasvatus mielletäänkin virkistysaineeksi ja kommentit muilta opettajilta saattavat olla lähinnä kiitoksia käytävien koristamisesta oppilastöillä on sillä mielestäni silti perusteltu asema koulussa. Vaikkei myöskään opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä kaikkia tavoitteita pystyttäisi täyttämään, oppilas saanee siitä vähintäänkin alitajuisesti jotain irti. Jo pelkästään se tosiasia, että nykyään kuvallisella informaatiolla korvataan hurja määrä tekstiä, on merkittävä aspekti kuviksen puolesta.
Mielestäni kuviksen opetussuunnitelma tulisi jatkossa rakentaa siten, että pääpaino olisi oppilaan rentoutumisella ja itseilmaisulla keskellä lukuaineiden tuomaa taakkaa. En sano ettei opetussuunnitelmassa pitäisi olla asiaakin, sillä esimerkiksi taidehistoriallisesti merkittävät seikat voitaisiin tuoda ilmi vaivihkaa. Ikään kuin ujuttaa tieto oppilaan päähän huomaamatta. Tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta ajatuksen tasolla se kuulostaa hyvältä. Unohdettakoon siis turha hifistely kuvataiteesta ynnä muista ja palataan takaisin Kuvikseen, mikä palvellee sekä oppilaita että opettajia parhaiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti